Halusin jakaa otteen elokuvasta, jonka teimme yhdessä alkuperäiskansojen tarinankertojien kanssa vuonna 2013 Länsi-Siperiassa, ja jossa ystäväni, kielitieteilijä Agrafena Pesikova, suhtautuu varsin kriittisesti tutkijoiden rooliin ja heidän puuttumiseensa alkuperäiskansojen uskomuksiin.

Tämä ote on hyvä esimerkki siitä, miten alkuperäiskansojen yhteistyökumppanit opettavat minulle yhteiskehittämistä, syvää kuuntelemista ja sitä, että tietotuotannossa on aina dialoginen ulottuvuus.

“Šamanistisen transsin rituaali on käytännössä häviämässä. Sitä suoritetaan hyvin harvoin ja vain äärimmäisessä hädässä. Näennäisesti vakavat ihmiset, tutkijat, puuhaavat sellaisten asioiden parissa. Miksi he eivät mene kuvaamaan vaikka loukkua!? Mutta he tunkeutuvat hengelliseen kulttuuriin. Minkä takia? En minäkään kysy papeilta, millaista kristinuskoa he siellä harjoittavat. Mutta he alkavat penkoa sielua. Miksi heidän pitää tehdä niin? Olisi paljon parempi, jos tutkija kuvaisi vaikka loukun tai porovaljakon tai vaatteita. Se olisi suuri saavutus, eikö olisi? Mutta he tunkeutuvat asioihin, joista he eivät tiedä mitään. He eivät kykene ymmärtämään sitä. Teknogeeninen yhteiskunta on venäjänkielinen ja suuntautuu ensisijaisesti kristinuskoon. Kristinusko on kuitenkin kehysten uskonto. Se tarkoittaa, että sitä rajaavat luvat ja kiellot. Se asettaa kaiken tiettyyn kehykseen. Pakanallisuus on monimutkaisempaa. Se ei lokeroi vaan yhdistää kaiken: ihmisen toiminnan ja hengellisen maailman, kulttuurin ja vaatetuksen; se kattaa kaiken. Pakanuus ei helposti taivu näihin kehyksiin. Siksi kehitimme tämän avoimen pidättyvyyden, tai pidättyvän avoimuuden.”

Viite:

Agrafena Pesikova, 23:35 min, Before the Snow, Christian Vagt