Poronhoitoyhteisössäni käymme oikeutta keskimäärin kerran kuukaudessa eri aiheista, pienemmistä suurempiin. Olemme huomanneet, että onnistuneita ovat ne tapaukset, joissa päätökset perustuvat tietoon pohjautuvaan tutkimukseen, joka nojaa yhteiskehittämiseen.

Puhun tässä tiedosta, jonka oikeus voi ymmärtää, tiedosta, jota se voi pohtia ratkaisuissaan ja joka voidaan kääntää oikeudelliselle kielelle. On kiehtovaa nähdä, kun tuomarit reagoivat yhtäkkiä: “Ahaa, okei! Siitähän tässä on kyse!” On kiinnostavaa nähdä heidän ymmärtävän, miksi yhteiskehittämiseen perustuva tutkimus on erilaista kuin yksisilmäinen tutkimusote ja millainen todellinen vaikutus sillä on, ja että he sitten perustavat päätöksensä tähän tutkimukseen.

Se on hyvin konkreettinen taso, joka perustuu omiin kokemuksiini, ja mielestäni tehtäväni saamelaisneuvostossa on rakentaa siltoja yhteiskehittämisen kautta, mikä on pohjimmiltaan tiedediplomatiaa. Minun mielestäni yhteiskehittäminen on keino turvata alkuperäiskansojen oikeus olla olemassa. Se on sille perustavanlaatuinen kulmakivi, ja uskon, että yhteiskehittäminen on investointi tulevaisuuteen.